* Vaaran paikat

1) Nelostien sillan alapuolella Lainaalla Ounas- ja Kemijoen yhtymäkohdassa on pitkälle ulottuva vedenalainen hietapankki, jossa on usein uimareita. Uimarit saattavat olla kahlaamassa hyvinkin pitkällä ”kaulavesillä” kaukana rannasta.

klikkaa kuvaa suurentaaksesi

Tässä on siis varottava uimareita ja matalikkoon ajoa. Pankin alku näkyy kuvassa ruskeana veden läpi. Kärjen etäisyys sillasta on on vielä mittauksessa, mutta silmämääräisesti arvioiden uimeita on ollut jopa 150 – 200 metrin etäisyydellä sillan rannasta.

Yleensäkin saarien alapuolella on usein (esim. Kotisaari) pitkä liepe elikkä virta on kasannut hiekkaa kuten yllä olavassa kuvassa. Niihin jää helposti kiinni, yleensä pohja on pehmeä eikä siitä aiheudu suuria vaurioita.

2) Ounaskosken leirintäauleen rannan puolella saattaa karahtaa kiveen, se  kohta on syytä ajaa keskellä tai kaupungin puoleista väylää. Sen yläpuolella on uimaranta, joka pitää jättää rauhaan. Uimarannan yläpuolella on Valdemarin laituri johon pääsee hyvin, kunhan ei sitten lähde ajamaan Jätkänkynttilän sillan alitse idänpuoleista aukosta (vastavirtaan oikeanpuoleinen), siinä kyllä yleensä kalliot ja kivet näkyvätkin.

3) Suutarinkorvan sillan alue: siellä on miinoja,  yläpuolella ei syytä mennä Koskenkylän suuntaan, jos ei tiedä reittiä. Alapuolellakin on kiviä, varsinkin Ounasvaaran puolella. Kannattaa ajaa merkittyä reittiä. Tähän sivuston osaan tulee tarkennuksia.